Aina kun puhe kääntyy Suomen talouden kasvattamiseen, tarjotaan ratkaisukeinoiksi samoja tuttuja asioita: innovointia, tutkimusta, työperäistä maahanmuuttoa, yritystukia ja jopa synnytystalkoita.

Me olemme vakaasti sitä mieltä, että keinovalikoimasta puuttuu joka kerta yksi oleellinen. Myynti.

Voimme kehittää satoja mahtavia innovaatioita, mutta niiden taloudelliset hyödyt jäävät olemattomiksi, ellei joku onnistu niitä myymään. Moni ajattelee edelleen, että hyvä tuote tai laadukas palvelu myy itse itsensä.

Haluamme tehdä tästä ajattelutavasta historiaa sekä herättää samalla keskustelua myynnin asemasta Suomessa ja suomalaisyrityksissä.

Olemme keränneet yhteen joukon samanmielisiä suomalaisia bisnesvaikuttajia, jotka näkevät meidän tavoin myynnin yhteiskunnallisen merkityksen paljon sen arvostusta korkeampana.

Julkaisemme nyt 11 myynnin parissa vaikuttavan ammattilaisen näkemykset siitä, mitä myynti nykyisin on, mitä siinä onnistuminen edellyttää ja miksi sen asemaa on vahvistettava nyt.

Julistamme #myyntitalkoot alkaneeksi. Mukaan voit liittyä lataamalla White Paperin ja osallistumalla keskusteluun myynnistä ja sen asemasta käyttämällä #myyntitalkoot-tunnistetta.

Part of Visma

Lataa opas

Lataa opas täyttämällä oheinen lomake

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia

Otamme Biitillä yksityisyydensuojasi vakavasti. Voit tutustua tietosuojaselosteeseemme täältä.

Mukana myyntitalkoissa

Myyntitalkoot-kirjoittaja kansanedustaja Kai Mykkänen

Kai Mykkänen

Kansanedustaja, Kansallinen Kokoomus r.p.

Suomalaiset viilaavat tuotteitaan, kun tanskalaiset ovat jo myymässä

Myyntitalkoot-kirjoittaja Lauri Kurki

Lauri Kurki

Chief Commercial Officer, Biit Oy

Neljä sukupolvea ja liuta liikkuvia osia - myynnin johtaminen edellyttää nykyisin järjestelmällisyyttä

Myyntitalkoot-kirjoittaja Katri Tanni

Katri Tanni

Senior Advisor, Differo Oy

Mihin se ostaja aina katoaa?

Myyntitalkoot-kirjoittaja Hari Terho

Harri Terho

KTT, Yliopistotutkija, Turun kauppakorkeakoulu

Trendit B2B-myynnin tutkimuksessa

Myyntitalkoot-kirjoittaja Minna Ruusuvuori

Minna Ruusuvuori

Myynti- ja markkinointijohtaja, Houston Inc.

Myös tulevaisuuden myynnin keskiössä on aina ihminen

Myyntitalkoot-kirjoittaja Harri Lappi

Harri Lappi

Toimitusjohtaja, M3 Group Oy

Asiakkaita kannattaa lähestyä näkemyksillä

Myyntitalkoot-kirjoittaja Jan Ropponen

Jan Ropponen

CEO, Axend Oy

Menestyvä Suomi Oy Ab tarvitsee lisää miljoonamyyjiä

Myyntitalkoot-kirjoittaja Paula Kalliokoski

Paula Kalliokoski

Myyntijohtaja, Visma Enterprise Oy

Mistä on myynnillinen organisaatiokulttuuri tehty?

Myyntitalkoot-kirjoittaja Joel Mero

Joel Mero

Sales Development Representative, Supermetrics

Kenestä voi tänä päivänä tulla huippumyyjä?

Myyntitalkoot-kirjoittaja Kimmo Koponen

Kimmo Koponen

Account Lead, Customer Management, Business Finland

Kansainvälistymisestä kilpailukykyä ja merkittävää kasvua

Myyntitalkoot-kirjoittaja Lauri Heiliö

Lauri Heiliö

Director, Enterprise Business, Vainu

Mikä on teknologian rooli nykypäivän myynnissä?